Sekar Jagat, Bali, Indonesia

Kun muutin Jakartaan tammikuussa 2011, kiertelin ajankulukseni hoitoloissa ja parissa yksityisessä kosmetologikoulussa. Ihan vain tutustumassa. Sieltä sain idean: Balilla järjestetään koulutuksia erilaisiin hierontoihin ym. Olisikin mielenkiintoista lähteä hakemaan ihan AITOA balilaista koulutusta sieltä! Jakartastahan on lyhyt matka Balille, mutta ei ole kiva mennä yksin… Niinpä olin asian puitteissa yhteydessä Tampereella sijaitsevan Hämeen Kosmetologikoulun omistajaan ja sain kuin sainkin hänetkin innostumaan ajatuksesta!
Tuumasta toimeen! Pian huomasimme ilmoittautuneemme kolmen päivän koulutukseen nimeltä “Balinese Esthetic Short Course”. Mukavaa oli se, että saimme itse valita meitä kiinnostavat osiot tähän koulutukseen. Valituiksi tulivat perinteinen balilainen hieronta ( tietenkin ), pää-, niska- ja hartiahieronnat sekä balilainen vartalo wrap.
Paikkana siis Sekar Jagat Spa, Nusa Dua, Bali ja ajankohtana lokakuu 2011. Mahtavaa! Koulutukseen osallistui minun lisäkseni kaksi henkilöä Hämeen Kosmetologikoululta, joista toinen oli sisareni Mirkka. Hän toimii Hämeen Kosmetologikoululla ammatin opettajana.

Tästä se alkaa! Sisäänkäynti vilkasliikenteiseltä kadulta Sekar Jagat Spa:n rauhaan.

Saimme lämpimän vastaanoton heti sisään tullessamme. Joimme hieman virkistävää inkivääriteetä kauniissa vastaanottoaulassa, täyttelimme jokusen paperin, saimme hierontakaaviot ja sitten mentiin! Siirryimme pihasta alaspäin erilliseen rakennukseen, joka toimi hoitolana ja koulutustilana. Kaiken kaikkiaan koulutus sekä kouluttaja olivat todella mahtavat! Opimme monenlaisia niksejä, joita ei tullut ajatelleeksi aiemmin. Yksityiskohtia en kerro, vaan teidän täytyy käydä kokeilemassa saaliimme esim. Hämeen Kosmetologikoululla. Siellä koulutetaan opiskelijoille Bali Spa hierontaa ja sitä siis tehdään siellä nyt opiskelijatyönä! Koululle rakennettiin myös erilliset tilat juuri näitä Spa-hoitoja varten!



Käynti hoitolaan ja koulutustiloihin.
Käynti koulutustiloihin oli juuri niin balilainen kuin vain kuvitella saattaa. Tilat olivat kauniit ja eksoottiset, myös lämpötilaltaan, sillä koulutustiloissakaan ei ollut ilmastointia. Voitte vain kuvitella kuinka hikisiä naisia sieltä lähti pois päivän päätteeksi! Koko päivä pompittiin petille ja petiltä pois ja opeteltiin käytännössä balilaista hierontatekniikkaa.
Päivän päätteeksi huomasin, että joku jyrsijä oli vielä syönyt varvastossunikin rikki siitä oven ulkopuolelta! Indonesialaiseen tapaan nimittäin kuuluu jättää kengät oven ulkopuolelle.

Mutta miksi tämä Bali Spa-konsepti sitten miellyttää?




Tässä koulutuspaikkamme aula. Vastaanottotila sijaitsee lähes poikkeuksetta osittain ulkotiloissa. Seiniä ei ole joka suunnalla.
Moni hoitola niin täällä Indonesiassa kuin muuallakin on saanut insiraationsa Balilaisesta Bali Spa tyylistä. Varsinki täällä Indonesiassa löydät joka puolelta hoitoloita, jotka ovat omineet itselleen tämän rauhallisen ja rentouttavan kokonaisuuden luodakseen asiakkailleen eksoottisen “suojapaikan” rentoutumista varten. Bali Spa:han liitttyy yleisesti ikään kuin piilotettu trooppinen puutarha, jossa voit nauttia vaikkapa virvokkeita tai lounasta hoitosi jälkeen.
 

Suihkut… Vaaleat patsaat “kaatoivat” vettä päällemme
rentouttavan hieronnan jälkeen…
Hoitotilat ovat hämäriä, kauniisti sisustettuja pehmeillä luonnonmukaisilla väreillä. Lähes jokaisesta Bali Spa-hoitolasta löytyy vesielementti, ihanat tuoksuöljyt sekä eksoottinen Bali Spa musiikki. Hoitotuotteet ovat usein luonnosta saatuja: muta, banaanikääreet, tuoksuvat kukkakylvyt, tea tree- kuorinnat, ym.
Puhumattakaan käsittämättömän ihanista käsistä, joilla nämä ihmiset asiakkaitaan käsittelevät! Toivottavasti saimme edes murto-osan näiden pienten naisten voimista ja käsittelytavoista itsellemme koulutuksen aikana!


Tämä kuva kuvastaa parhaiten olotilaa,
 joka minulla on aina balilaisen hieronnan jälkeen




Pisteenä näiden kolmen mahtavan koulutuspäiviemme päälle saimme vielä lähes kahden tunnin perinteisen balilaisen hieronnan, siis itsellemme! Siinä sitten rentouduimme näiden taitavien käsien käsittelyssä ja lopuksi menimme suihkuun, joka oli niin balilainen kuin vain voi olla, kuten huomaat yllä olevasta kuvasta!


Kiitos ihanalle opettajallemme ( vasemmalla )sekä mukana olleille mahtavasta seurasta!





Terveisin, Teija

1 Comment

  1. Oooh, kuulostaapa hyvältä! Täytyy varmaan pistäytyä vanhalla koululla ja ehkäpä varata aikaa tuollaiseen Bali-hierontaan 😉

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Share This

Kerro kavereillesi!

Piditkö Kengurumimmien tarjonnasta? Kerro ystävillesi!