KC-Clinic.fi

KC-Clinic.fi

kc-clinic_hoy

Onkin pitkä aika viimeisestä blogitekstistä, vaikka kauneuskokemuksia onkin kertynyt kesän aikana.
 
No, nyt on elämä Jakartasta muuton jälkeen löytänyt rutiininsa, joten ehkäpä tekstiä alkaa syntyä hieman useammin  :)
 
Muuton rasitus ja tietenkin tämä viidenkympin ikärasitus kyllä näkyy naamassa... Onneksi pääsin tutustumaan Tampereella sijaitsevan KC-CLINICin ammattitaitoiseen ja auttavaan henkilökuntaan! Tältä klinikalta toki löytyy apua vaikka mihin kosmeettiseen vaivaan, mutta itseäni ovat jo vuosia ärsyttäneet voimakkaat ilmerypyt silmäkulmissa sekä suvullemme ominaiset voimakkaasti alas taipuvat suupielet. Tekevät ihmisestä melkoisen kurppaisen näköisen, vaikka en itseäni sellaisena pidäkään :)
Olen kylläkin vältellyt kaikenlaisia pistohoitoja lopputuloksen pelossa. Olemme varmasti jokainen nähneet näitä hirvityksiä, joilla naama ei enää liiku mihinkään suuntaan, hymyileminenkin yliturpeilla huulilla on lähes mahdotonta! Näitä hirvityksiä katsellessa oli pelko epäonnistumiseen suurempi kuin halu saada näihin kosmeettisiin ongelmiin helpotusta.
 
Susanna Kupi ehdotti kuitenkin silmäkulmiin Botuliinihoitoa. Tätä on käytetty esteettisiin tarkoituksiin jo vuosikymmenien ajan eri puolilla maailmaa. Botuliinihoidolla voidaan turvallisesti silottaa juonteita sekä ryppyjä kasvojen ja kaulan alueilla. Sain myös kuulla aivan uutena tietona, että Botuliinihoidoista on saatu apua myös liikahikoiluun, yönarskutteluun ja migreeniin.
 
 

Heikki

Heikki Kupi laittoi lähes huomaamattomalta tuntuvat Azzulare-pistokset ammattitaidolla juurikin oikeisiin paikkoihin ja laittoipa vielä lisäksi kulmien välissä olevaan "kurtistuskohtaankin". Pistosten laitto ei tuntunut juuri miltään, ainoastaan pienen pieni kirpaisu pistoskohdassa. Noin viikon kuluessa aloin nähdä tuloksia kasvoillani: kulmaruttu ei enää tullut esille ja silmien ulkonurkatkin oikenivat. Suurin muutos on mielestäni juurikin silmäkulmissa. Tuntuu, että silmät kokonaisuudessaan aukenevat aivan eri tavalla.
 
Tästä positiivisesta kokemuksesta rohkaistuneena päätin kokeilla myös täyteaineita suupieliin. Nämä toimivat parhaiten keskisyvien ihon juonteiden tasoittajina sekä huulien täyteläistämisessä. KC-Clinic käyttää hyaluronihappopohjaisia täyteaineita. Kuten kaikki alalla olevat tietävät, hyaloronihappo on ihon normaali ainesosa, joka injektiohoidoissa käyettynä on valmistettu synteettisesti. Ainetta ruiskutetaan käyttötarkoituksen mukaan ihon eri kerroksiin.
 
Hyaluronihappo on 100 % elimistössä hajoava luonnontuote, joten sillä ei saada aikaan pysyviä tuloksia, vaan hyaluronihappo poistuu vähitellen normaalina hajoamistuotteena. Ulkonäöllisen vaikutuksen kesto vaihtelee muutamasta kuukaudesta jopa vuoteen. Vaikutuksen kestoon vaikuttaa moni tekijä, kuten käytetty aine, hoidettu kohta, ikä ja ihotyyppi.
 
Toisin kuin Azzulare, tämä on hieman kivuliaampi toimenpide. Mutta ei syytä huoleen! Heikki puudutti käsiteltävät alueet tehokkaasti enkä tuntenut kipua lainkaan, korkeintaan hieman epämukavuutta lähellä nenän pieltä.
 
Minulla käsiteltävänä oli ensin ylähuuli; tupakoimattomana ihmisenä minulla oli kuitenkin aika voimakkaat poikittaisrypyt ylähuulessa. Koska en halunnut mitään suurennoksia huuliin, Heikki päätti laittaa kanyylillä täyteainetta aivan huulen rajaan ikään kuin rajaukseksi. Muutamaan voimakkaampaan poikittaisryppyyn hän laittoi varovasti täyteainetta suoraan rypyn kohdalle. Lopputuloksena huomattavasti silottunut ylähuuli :) Jippii!
 
 
 
 
Sitten oli vuorossa ne surkeat suupielet. Heikki laittoi täyteainetta juonteisiin, jotka olivat nenästä suupieliin ja suupielistä leukaan. Oikealla puolella tulos olikin heti oikein mukavan näköinen, mutta vasemmalla puolella juonteet olivat huomattavasti voimakkaammat, mistä johtuen sinne lisättiin täyteainetta noin kuukauden päästä.
Käsitelty alue punoitti hieman käsittelyn jälkeen, mutta punoitus laski nopeasti. Toiselle puolelle ylähuulta tuli pieni mustelma, joka oli helppo peittää pohjameikillä.
 
 
Ylähuulen turvotus olikin sitten aika koominen pari päivää. Tuli mieleen Bart Simpson-ylähuuli :) Turvotus kuitenkin laski muutamassa päivässä eikä siis haitannut normaalia menoa.
 
Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen! Voinkin lämpimästi suositella KC Clinic:in  ammattitaitoista henkilökuntaa kaikille, jotka haluavat ylläpitää luonnollisen näköistä kauneuttaan mahdollisimman pitkään.
 
Viestinä kaikille teille, jotka olette harkinneet injektiohoitoja, mutta pitäytyneet niistä epäonnistumisen pelossa:
VALITSE LÄÄKÄRI HUOLELLA JONKUN TOISEN SUOSITUKSEN KAUTTA JA ROHKEASTI MATKAAN!  LOPPUTULOS VOI OLLA MYÖS TÄYSIN LUONNOLLINEN!
 
 
 
 
 
 
 
 
www.kengurumimmit.fi

2 Comments

  1. Hi there! Would you mind if I share your blog with my facebook group? There’s a lot of people that I think would really enjoy your content. Please let me know. Cheers
    prezzo occhiali ray ban
    [url=http://www.occhialivendita.com/]prezzo occhiali ray ban[/url]

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Share This

Kerro kavereillesi!

Piditkö Kengurumimmien tarjonnasta? Kerro ystävillesi!